Musiikin harmonia, modernit kitarat ja kilpikonnaluutut. Kvintin universaali olemus
Perussävelen päällä yhtä aikaa soivat kvintti ja oktaavi. Ei pelkästään jokaisen tiukkaan denimiin pukeutuvan otsatukkaisen thrash-rokkarin unelmasointu vaan myös laajemminkin konsonanssin ja dissonanssin erotteluun vahvasti perustuvan länsimaisen taidemusiikin ydintä. Hyvältähän tuollainen sointu länsimaiseen korvaan kuulostaa, erityisesti vielä hieman liian pitkäksi viritetyn kitarahihnan, leveän haara-asennon ja korkeaoktaavisen "Yeah!"-huudon kera. Jokaisen aloittelevan rokkistaran ensimmäinen ja melkein jokaiselle lopulta myös se rakkain sointu. Korvaa miellyttävä todellakin! Mutta miksi ja miten? Miksi juuri tämä eikä esimerkiksi vaikkapa vino pino suuria sekunteja tai vaikkapa jotain mikrointervalleja? Pohdin tässä kirjoituksessa kitaristin kokemuksien näkökulmasta sitä, mikä kuulostaa ja miksi kuulostaa hyvältä. Teemana on soinnullisuus , ei suinkaan soinnillisuus, josta pedaalien, vahvistimien ja muiden efektien nimeen vannovat elektroniset kitaristit ovatkin jo esi...