Necessarie Observations

Mikä yhdistää nykypäivän klassista kitaristia ja myöhäisantiikin kristillisiä munkkeja (ainakin jos kirjoitettuihin lähteisiin on uskominen)? Mahdottomalta tuntuva vaatimus täydellisestä mielenhallinnasta ja jatkuvasta paremmin tekemisestä. Nykyään tietysti moinen pätee useaan suuntaan. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin siihen, mistä jotain tiedän, eli muusikon tuntoihin siitä, kun mikään ei riitä. Kukaan muusikko ei soita virheetöntä  allemandea  pelkällä lahjakkuudella. Joskus takavuosina tuntui, että klassisen kitaran ammattiopiskelu ja alaan liittyvä esiintyminen ovat ikuista harjoittelua ja suorittamista. Valmistuttuaan ei voi enää piiloutua opiskelijuuden taakse, joten rima ei suinkaan laskeudu alemmas elämän edetessä. Tavoite, siis kulloisenkin kappaleen mestarillis-tekninen haltuunotto, on hienosti horisontissa. Asiassa on tosin muuan ongelma. Horisontin määritelmään liittyy se, että mokoma etenee sitä mukaa kun sitä lähestyy. Tyytymättömyyden rantaviiva laaje...

Miten aloittaa blogi? Mistä kirjoittaa ensimmäisenä? Esimerkiksi luutisti John Dowlandin (1562/63–1626) inhimillisemmästä puolesta. Ei ehkä mediaseksikkäin ja päivänpolttavin teema, mutta monella tavalla erittäin mielenkiintoinen ja kuitenkin ajankohtainenkin. Dowlandia – elämäänsä, musiikkiansa, historiaansa – olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Humanistien kirjoittamalla ajattelemisen metodia soveltaen olen hionut tätä tekstiä pidempäänkin. Näkökulma on historiatieteellisissä, tarkemmin elämäkerrallisissa, kysymyksissä. Pohtiessani Dowlandia historiatieteen kautta heräsi minulle musiikinopettajana ja klassisena kitaristina monia kysymyksiä. Miten nykyajan ihmisen tulisi ymmärtää Dowlandin musiikkia? Mitä esiintyvän taiteilijan tulisi ajatella? Miten Dowlandin musiikista tulisi kertoa yleisölle tai omille soitto-oppilaille? Riittävätkö sointuanalyysi ja aikakauden tyylinmukaisuuden noudattaminen? Entä kuulija? Eikö riitä, että vain kuuntelee ”hyviä biisejä”? Nämä kysymykset ovat ...