Necessarie Observations

Mikä yhdistää nykypäivän klassista kitaristia ja myöhäisantiikin kristillisiä munkkeja (ainakin jos kirjoitettuihin lähteisiin on uskominen)? Mahdottomalta tuntuva vaatimus täydellisestä mielenhallinnasta ja jatkuvasta paremmin tekemisestä. Nykyään tietysti moinen pätee useaan suuntaan. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin siihen, mistä jotain tiedän, eli muusikon tuntoihin siitä, kun mikään ei riitä. Kukaan muusikko ei soita virheetöntä  allemandea  pelkällä lahjakkuudella. Joskus takavuosina tuntui, että klassisen kitaran ammattiopiskelu ja alaan liittyvä esiintyminen ovat ikuista harjoittelua ja suorittamista. Valmistuttuaan ei voi enää piiloutua opiskelijuuden taakse, joten rima ei suinkaan laskeudu alemmas elämän edetessä. Tavoite, siis kulloisenkin kappaleen mestarillis-tekninen haltuunotto, on hienosti horisontissa. Asiassa on tosin muuan ongelma. Horisontin määritelmään liittyy se, että mokoma etenee sitä mukaa kun sitä lähestyy. Tyytymättömyyden rantaviiva laaje...

Kauas menneisyyteen teoksissaan katsova israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari on oivaltavasti pohtinut moniin uskontoihin liittyvää sielukäsitettä. Mistä sielu alkoi? Mistä se tuli? Tai ylipäätään mikä se on? Jos ihmisten Homo -suvun sapiens -haaran edustajilla sielu olisikin, oliko myös neandertalilaisilla? Entä denisovanihmisillä? Jos kuljemme evoluution sukupuuta tarpeeksi taaksepäin, kohtaamme varhaiset ihmisten ja apinoiden esi-isät ja -äidit: oliko heilläkin sielu? Jos ei, niin missä vaiheessa ja minkä mutaation kohdalla muinainen ei-vielä-nykyihminen muuttui sielun omaavaksi nykyihmiseksi? Olivatko kenties jotkut 100 000 vuotta sitten eläneet vanhemmat sieluttomia, mutta tarpeeksi monen geenin verran mutatoitunut lapsensa sielun omaava? Tai kasvoiko sielu samassa suhteessa elämänmuotojen kanssa? Alkumeren alkueliöillä olisi ollut kokoaan vastaava sielu. Jos oli, niin kuoliko Jeesus näidenkin sielujen pelastuksen puolesta? Miten Muhammedin sanoma pitäisi ymmärtää suht...