Necessarie Observations

Hyvä musiikki on hyväksi mielelle. Aiheesta ovat kirjoittaneet monet jo varhaisimmista ajoista lähtien. Aleksandrian piispa Athanasioksen (n. 298 – 373) kuvaus oikeanlaisesta musisoinnista ja sen vaikutuksista platonisesti järjestyneen sielun irrationaalisten osien liikkeiden (kr. páthos , pathē ) korjaamiseen on yksi kiehtovimmista: "Kun siis psalmeja lauletaan, ei tule laulaa vain suloisen musiikin itsensä vuoksi. Enemmänkin tulee heijastaa sisäistä sielun harmoniaa musiikin kautta. Harmoniassa kulkeva resitaatio on itsessään merkki rauhallisesta ja oikein järjestyneestä mielestä." Athanasios kuvaa musiikin heijastelevan esittäjänsä syvimpiä mielentiloja ja päinvastaisesti hyvän musiikin myös rauhoittavan levottoman mielen: "Vireessä olevat symbaalit, kitharat ja kymmenkieliset psalttarit" ovat tietysti merkki musiikin ulkoisesta puolesta, mutta "hän, joka musisoi oikein, virittää myös sielunsa, korjaa sen väärät rytmit". Sielun virittämisen ja...

Tapahtui Fryygiassa (nyk. keskisessä Turkissa) jossain vaiheessa 360-luvun alkupuolta: yön pimeyden turvin muuan Makedonios kumppaneineen ryntäsi vuosikymmeniä suljettuna olleeseen ja sittemmin uudelleen avattuun pakanatemppeliin murskaten kaikki palvonnan kohteena olleet patsaat. Provinssin kuvernööri Amakhios raivostui juuri avaamansa temppelin tuhosta. Niinpä syylliset otettiin kiinni. (Huom.: ”pakanatemppelistä” voidaan puhua kristityn Makedonioksen silmin katsottuna, mutta monelle muulle aikalaiselle kyseessä oli korkea-arvoisten jumalten temppeli. Termeistä on syytä olla tarkka.) Anteeksi he olisivat saaneet, jos olisivat uhranneet jumalille – kenties juuri niille, joiden idoleita he olivat vasaroineet. Tähän hurskaat miehet tietenkään eivät voineet suostua, ja lopputuloksena heitä kidutettiin mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Lopulta heidät sidottiin ritilän päälle, alle sytytettiin suuri tuli. 400-luvun alkupuoliskolla kirjoittanut konstantinopolilainen kirkkohistori...

Kauas menneisyyteen teoksissaan katsova israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari on oivaltavasti pohtinut moniin uskontoihin liittyvää sielukäsitettä. Mistä sielu alkoi? Mistä se tuli? Tai ylipäätään mikä se on? Jos ihmisten Homo -suvun sapiens -haaran edustajilla sielu olisikin, oliko myös neandertalilaisilla? Entä denisovanihmisillä? Jos kuljemme evoluution sukupuuta tarpeeksi taaksepäin, kohtaamme varhaiset ihmisten ja apinoiden esi-isät ja -äidit: oliko heilläkin sielu? Jos ei, niin missä vaiheessa ja minkä mutaation kohdalla muinainen ei-vielä-nykyihminen muuttui sielun omaavaksi nykyihmiseksi? Olivatko kenties jotkut 100 000 vuotta sitten eläneet vanhemmat sieluttomia, mutta tarpeeksi monen geenin verran mutatoitunut lapsensa sielun omaava? Tai kasvoiko sielu samassa suhteessa elämänmuotojen kanssa? Alkumeren alkueliöillä olisi ollut kokoaan vastaava sielu. Jos oli, niin kuoliko Jeesus näidenkin sielujen pelastuksen puolesta? Miten Muhammedin sanoma pitäisi ymmärtää suht...