Vaivojen suloinen helpotus. Musiikin terapeuttisuudesta ja hyötyvaikutuksista ennen ja nyt

Hyvä musiikki on hyväksi mielelle. Aiheesta ovat kirjoittaneet monet jo varhaisimmista ajoista lähtien. Aleksandrian piispa Athanasioksen (n. 298–373) kuvaus oikeanlaisesta musisoinnista ja sen vaikutuksista platonisesti järjestyneen sielun irrationaalisten osien liikkeiden (kr. páthos, pathē) korjaamiseen on yksi kiehtovimmista:

"Kun siis psalmeja lauletaan, ei tule laulaa vain suloisen musiikin itsensä vuoksi. Enemmänkin tulee heijastaa sisäistä sielun harmoniaa musiikin kautta. Harmoniassa kulkeva resitaatio on itsessään merkki rauhallisesta ja oikein järjestyneestä mielestä." Athanasios kuvaa musiikin heijastelevan esittäjänsä syvimpiä mielentiloja ja päinvastaisesti hyvän musiikin myös rauhoittavan levottoman mielen: "Vireessä olevat symbaalit, kitharat ja kymmenkieliset psalttarit" ovat tietysti merkki musiikin ulkoisesta puolesta, mutta "hän, joka musisoi oikein, virittää myös sielunsa, korjaa sen väärät rytmit". Sielun virittämisen ja sen oikean rytmin tuloksena on "vapauden ja rauhan olotila, jossa ei ole pelkoa. Sielu, joka on rauhoittunut oikeanlaisella musisoinnilla, unohtaa heikkoutensa ja uppoutuu vain iloon [...]". Tavallinen "mielen ja kehon levottomuus ja katoaa, aivan kuten yhdessä soivat huilutkin voivat soida konsonanssissa". Mieli ei enää halaja "mitään pahaa". (Vapaasti käännettynä Athanasioksen kirjeestä Marcellinukselle koskien psalmien esittämistä.)

Vastaavia kuvauksia musiikin hyötyvaikutuksista on säilynyt menneestä paljon. Oma suosikkini on runoilija Horatiuksen (65–8 eKr.) kuvaus lyyrasta ja musiikin ihanasta suloisuudesta. Kielisoittimet ovat suorastaan jumalten soittimia, kuten runoilija kuvailee kilpikonnan kuoreen rakennettua lyyraa ja sen sointia: "Oi sinä Apollon kaunistus ja kunnioitettu kilpikonnan kuori ylhäisen Juppiterin juhla-aterioilla. Oi sinä vaivojen suloinen helpotus, olet tervetullut luokseni, kun sinua juhlallisesti kutsutaan." (Vapaasti käännettynä. Alkup.: "[...] O decus Phoebi et dapibus supremi grata testudo Iouis, o laborum dulce lenimen, mihi cumque salve rite vocanti."; ks. Hor. Carm. 1.32.)

Hyvä musiikki lopulta kirkastaa myrtyneenkin mielen. Kuva: Walter de Milemete, De nobilitatibus, sapientiis, et prudentiis regum (vuodelta 1326).

Kirjoittelivatko Athanasios tai Horatius niitä näitä, ilman sen kummempaa todellisuuden taustaa sanomisissaan? On tietysti anakronistista asettaa menneen ajan ihmisille ajatuksia, joita heillä ei olisi voinut olla. Mutta mielenkiintoista on se, että kovin samanmoisia ajatuksia musiikin hyötyvaikutuksista esitetään nykyäänkin. Vaikka termit ja käsitteet sinänsä ovat erilaiset, jotain hyvin tuttua löytyy. Esimerkiksi sielun tilalla puhutaan aivoista, kun otetaan verrokiksi modernin neurotieteen käsityksiä koskien musiikkia. ”Musiikin kuuntelulla ja harrastamisella on [...] pysyviä vaikutuksia aivojen kehitykseen.” Lukuisissa tutkimuksissa on todettu musiikille altistumisen parantavan oppimiskykyä ja lisäävän välittäjäaineiden määrää, parantavan kognitiivisia toimintoja monin tavoin. Musiikkia harrastavien aivojen rakenteessa voidaankin mitata konkreettisia plastisia muutoksia verrattuna ei-musiikkia harrastavien aivoihin. Ahkera soittoharjoittelu parantaa äänten erottelua kuuloaivokuorella ja syvemmällä aivorungossa. Se tehostaa myös motorista toimintaa ja laajentaa siihen liittyviä alueita aivokuorella. Harmaan aineen tilavuus lisääntyy siellä, valkean aineen tilavuus täällä. Terveysvaikutus ulottuu myös vanhuusiän musiikkiharrastukseen. (Särkämö et al. 2011, 15–16, lainaus s. 15; musiikin neurovaikutuksista tiivistettynä ks. mt., Johdanto-luku; ks. myös Särkämö 2013.) Musiikki tuo aktiviteettia, turvaa, iloa, piristystä ja aivoja monin tavoin aktivoivaa sisältöä päivään. Positiivinen vaikutus ulottuu vauvasta (tai jopa sikiöstä) vaariin, elämän kaikkiin vaiheisiin. Hetkellinen Mozart-vaikutus tuskin on sinänsä todellinen (siis, se että klassisen musiikin tilapäinen kuuntelu parantaisi lyhyeksi hetkeksi esimerkiksi avaruudellista hahmotuskykyä). Skarppiuttaa kyllä varmasti niitä, jotka Mozartista pitävät. Mutta pitkäjänteinen ja ahkera musiikin harrastaminen, sielun väärien rytmien korjaaminen ja sielunosien oikean järjestyksen palauttaminen – olkoonkin se laulamista, soittamista, kuuntelua tai tanssimista –,  se vaikuttaa. Ylipäätään, "[m]usiikilla ja sen parissa toimimisella on valtavasti ulottuvuuksia, joita voidaan pitää terapeuttisina riippumatta siitä, millaisessa kontekstissa toimitaan" (Lilja-Viherlampi 2012).

Tein taannoin lyhyen konserttiprojektin elämänkaarensa loppuvaiheessa olevien muistisairaiden potilaiden luona. Soitin kitaraa ja lauloin hoitolaitoksen asukkaiden mielilauluja. Vein musiikkia sinne, mistä ihmiset eivät enää yhteisiin rientoihin päässeet. Kokemus viimeisiä metrejään kulkevien sairaalasängyn vierellä kasvatti tietysti soittajaakin. On hyvä muistuttaa itselleen, miten ihmiselämä on lopulta kovin hauras ja samalla niin arvokas. Saimme näissä hetkissä kokea ihmeellisiä kohtaamisia nimenomaan musiikin avulla. Musiikillisen dialogin kautta vanhusten yhteys sosiaaliseen sfääriin sekä oma tarina ja sen merkityksellisyys saivat vahvistusta. Itselle tärkeään musiikkiin liit­tyvät muistot ja tunteet voivat parhaimmillaan olla suuri voimaan­nuttaja. Oma "stoori" on jälleen hetken läsnä. Sielu muistaa jälleen sen, mitä ja kuka hän oikeasti on. Musiikki on, kuten Horatius lyyran sointia kuvailee, vaivojen ja murheiden suloinen lievittäjä. Yksi hienoimmista näkemistäni musiikkitunnustuksista on omasta muistisairaudestaan (diagnoosina Alzheimer-tyyppinen dementia) esseekokoelman kirjoittaneelta amerikkalaiselta psykologi Richard Taylorilta: juuri laulaessaan hän kokee olonsa "turvalliseksi, terveeksi ja eläväksi", vaikka pala palalta minuutta syövä sairaus muuten tuo jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta tulevasta. On huomionarvoista, että akateemisessa maailmassa uransa tehnyt Taylor nostaa usean sadan sivun mittaisesta kokoelmastaan esille nimenomaan musiikkia ja laulamista käsittelevän tekstinsä kaikkein mieluisimpana. (Taylor 2008, 154.)

Hyvä musiikki, parempi mieli.

*****

Liittyvää kirjallisuutta:

Lilja-Viherlampi, Liisa-Maria, "Taidetoimintaa vai terapiaa? Sairaala- ja hoivamusiikkityön lähtökohtia ja kehitystyötä." UAS Journal, 1/2012.

Särkämö, Teppo; Laitinen, Sari; Numminen, Ava; Tervaniemi, Mari; Kurki, Marja; Rantanen,

Pekka, Muistaakseni laulan. Musiikin käyttö muistisairaiden mielialan, elämänlaadun ja

kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa. Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja A:10. Miina

Sillanpään Säätiö: Helsinki, 2011.

Särkämö, Teppo, "Musiikki tuntuu aivoissa." Teoksessa Liisa-Maria Lilja-Viherlampi (toim.): Care music. Sairaala- ja hoivamusiikkityö ammattina. Turun ammattikorkeakoulu: Turku, 2013. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 158, 24–44.

Taylor, Richard, Alzheimerin kanssa. Minun tarinani. Edita: Helsinki, 2008. Alkuteos Alzheimer’s from the inside out (2007).