Necessarie Observations

Miten rakennetaan parhaat luutut? Millainen soitin kannattaa ostaa? Entä miten luuttua säilytetään? Alla englantilaisen Thomas Macen (1612/13–1706) näkemyksiä ( Musick's Monument , Lontoo 1676): Kansi on tehtävä Kölnin seudun metsien kuusesta, ja nimenomaan pituussuuntaan halkaistuista rungoista ("Cullin-cliff" [nykyenglanniksi jokseenkin muodossa "Cologne cleft"]), ei miten vain sahatuista. Kannen roseten (eli se kohta, jossa moderneissa kitaroissa on ääniaukko) tulee olla pieni ja tasaisesti leikattu. Mace, Musick's Monument , s. 49. Soittimen kaarevan pohjan puulistat, "ribsit", tulee tehdä vaahterasta. "Air-wood" viittaa saksalaiseen tai muuhun keskisen Euroopan alueen vaahteraan, joita ajan soitinrakentajat käyttivät soittimissaan [eräs aikalaiskirjoittaja viittaa "Aier"-termillä saksalaiseen loimuvaahteraan; vrt. "der Ahorn"]. Tarpeen tullen englantilainenkin vaahtera käy. Värin tulee olla tummaa, jopa punertavan...

Haluat opettaa kitarasäestyksen alkeita, mutta on Herran vuosi 1596 ja sointutaulukoiden tai yleensäkin modernin teorian keksimiseen on vielä satoja vuosia. Mitä siis voit tehdä? No tietysti keksit avuksi oman metodin, esimerkiksi sointukellon tai kvarttiympyrän. Seuraavassa käyn lävitse erään espanjalaisen renessanssiajan muusikon tätä varsin nerokasta tapaa käsittää sointujen muodostamista kitaralla, aikana ennen modernia teoriaa tai Hal Leonardin Kitarakoulujen helppolukuisia sointutaulukoita. Kuitenkin ennen varsinaista tekstiä muutamia rajauksia on vedettävä: seuraavassa esittämäni ajatukset ovat yhdestä teoksesta eivätkä sinänsä kuvaa 1500-luvun soitonopetusta tyhjentävästi. Lisäksi on huomioitava se, että modernin musiikinteorian asettaminen menneisyyden säveltäjien ajatteluun on anakronismia pahimmillaan. Jos jokin näyttää omasta mielestämme selkeältä kolmisoinnulta tai tietyltä sointuprogressiolta, se ei kuitenkaan tarkoita, että 1500-luvun säveltäjä olisi käsitteelli...

Hyvä musiikki on hyväksi mielelle. Aiheesta ovat kirjoittaneet monet jo varhaisimmista ajoista lähtien. Aleksandrian piispa Athanasioksen (n. 298 – 373) kuvaus oikeanlaisesta musisoinnista ja sen vaikutuksista platonisesti järjestyneen sielun irrationaalisten osien liikkeiden (kr. páthos , pathē ) korjaamiseen on yksi kiehtovimmista: "Kun siis psalmeja lauletaan, ei tule laulaa vain suloisen musiikin itsensä vuoksi. Enemmänkin tulee heijastaa sisäistä sielun harmoniaa musiikin kautta. Harmoniassa kulkeva resitaatio on itsessään merkki rauhallisesta ja oikein järjestyneestä mielestä." Athanasios kuvaa musiikin heijastelevan esittäjänsä syvimpiä mielentiloja ja päinvastaisesti hyvän musiikin myös rauhoittavan levottoman mielen: "Vireessä olevat symbaalit, kitharat ja kymmenkieliset psalttarit" ovat tietysti merkki musiikin ulkoisesta puolesta, mutta "hän, joka musisoi oikein, virittää myös sielunsa, korjaa sen väärät rytmit". Sielun virittämisen ja...

Kirjoitan seuraavassa luovuudesta ja klassisesta musiikista, nimenomaan klassisen kitaratradition kautta. Kyseessä on napakka blogiteksti, joten pyrkimys ei ole analyyttiseen puolueettomuuteen vaan pikemminkin villiin pohdintaan. Kysymys luovuudesta on laaja eikä sitä tämän mittaisessa pohdinnassa voi mitenkään tyhjentävästi valottaa. Ehkä pimeässä huoneessa loistavan taskulampun kapean keilan tai ehkä vain muutaman välähdyksen verran? Väitän kuitenkin, että tässä kirjoituksessa oleva valokeila on hyvin mielenkiintoinen ja keskustelemisen arvoinen! Tietysti kärjistän, mutta terävä kärkikin on aina kiinni jossain tukevammassa. Siitäpä syystä kirjoittajan itsensäkin tunnistamat laajat yleistykset ja muutamat suoristukset jääköön tekstiin. Klassinen musiikki saattaa käsitteenä ja instituutiona tuntua hieman järkälemäiseltä ja liikahtamattomalta. Se näkee itsensä ajattomana (korostettakoon tähän väliin, miten musiikkihistorioitsija Richard Taruskin, ehkä kulmiaan kohotellen, huomaut...