Kansi kuusesta ja pohja loimuvaahteraa, säilytys peiton alla. Thomas Macen ajatuksia luutun materiaaleista ja säilytyksestä

Miten rakennetaan parhaat luutut? Millainen soitin kannattaa ostaa? Entä miten luuttua säilytetään? Alla englantilaisen Thomas Macen (1612/13–1706) näkemyksiä (Musick's Monument, Lontoo 1676):

Kansi on tehtävä Kölnin seudun metsien kuusesta, ja nimenomaan pituussuuntaan halkaistuista rungoista ("Cullin-cliff" [nykyenglanniksi jokseenkin muodossa "Cologne cleft"]), ei miten vain sahatuista. Kannen roseten (eli se kohta, jossa moderneissa kitaroissa on ääniaukko) tulee olla pieni ja tasaisesti leikattu.

Mace, Musick's Monument, s. 49.

Soittimen kaarevan pohjan puulistat, "ribsit", tulee tehdä vaahterasta. "Air-wood" viittaa saksalaiseen tai muuhun keskisen Euroopan alueen vaahteraan, joita ajan soitinrakentajat käyttivät soittimissaan [eräs aikalaiskirjoittaja viittaa "Aier"-termillä saksalaiseen loimuvaahteraan; vrt. "der Ahorn"]. Tarpeen tullen englantilainenkin vaahtera käy. Värin tulee olla tummaa, jopa punertavanmustaa, vaikka värillä ei sinänsä sointiin taidakaan olla väliä.

Soitinta kokeillessa kannattaa koputella rystysillä kantta. Oikein kiinnitetyt kannen alla olevat tukirimat eivät särise tai tärise koputellessa. Talla, johon kielet sidotaan, tulee olla siististi kannessa liimattuna ilman merkkejä irtoamisesta (l. kannen ja tallan välissä näkyvä rako tai muu vastaava virhe). Jos talla on millään tavalla huonosti kiinni, seuraavalla kostealla kaudella talla tulee irtoamaan liimauksistaan ja huonolla tuurilla se repii kannesta paloja mukanaan. Tällainen kohtalo on käynyt monelle hyvälle luutulle!

Jos kannessa tai pohjan vaahteralistoissa on halkeamia, tämä ei ole ongelma niin kauan kuin halkeamat kulkevat syiden mukaisesti pituussuunnassa. Nämä voidaan aina nätisti ja siististi liimata kiinni. Toisinpäin olevat halkeamat ovat suuri ongelma.

Soittimen kaulan otelaudan puulajeista eebenpuu on paras. Se on samalla myös kaikkein komein vaihtoehto. Otelaudalle nauhoja tulee mahtua 9, ei enempää tai vähempää. Luutun liian pitkä kaula aiheuttaa sen ongelman, että soittimessa käytetyt suolikielet katkeavat helposti ja että nauhojen väli on liian pitkä. Työkalujen suhteen taitava soittaja voi onneksi sahata kaulan lyhyemmäksikin. Kunnon luutistilla onkin aina jonkinlainen puusepän työkalupakki kotonaan. Liian lyhyeen kaulaan ei sen sijaan ole muuta ratkaisua kuin asentaa uusi kaula. Kaulan paksuudesta sen verran, että 1. nauhan kohdalla yksi tuuma on oikein hyvä paksuus. Liian paksu kaula estää otelautakäden toimintaa, liian ohut kaula taipuu helposti kielten vedon alla.

Myös lavan päässä olevat viritystapit on hyvä tarkistaa. Jos ne ovat liian löysiä, vire ei pysy. Jos ne ovat liian tiukkoja, virittämisestä tulee hankalaa. Liian tiukan viritystapin voi onneksi aina viilata toisesta päästään kapoisemmaksi. Tapin pintoja voi myös rapsutella liidunpalalla, jotta kitka pitää vireen paremmin paikallaan. Kaulan päässä oleva satula on parasta olla norsunluuta. Satulaan merkittävät kielten urat kannattaa tehdä siten, että merkitsee veitsellä ensin uloimmat kielet ja sen jälkeen tasaisesti muut kielet esim. sulkakynällä ja musteella. Kun merkinnät ovat valmiita, voi kielen urat viilata siististi paikalleen. Kieliparit tietysti kannattaa tietysti merkitä hieman lähemmäksi toisiaan, eli ideaalit merkinnät eivät ole täysin tasaisin välein olevia.

Abraham Bosse, A man singing and playing lute. 1640 (?) Etching.
British Museum (CC BY-NC-SA 4.0).

Muuten soitinta kannattaa säilyttää päivisin sängyssä päiväpeiton tai viltin alla - ei missään nimessä lakanoiden välissä, jossa kankaissa oleva hiki ja muu kosteus imeytyy puuhun. Englannin kostea ilmasto voi aiheuttaa soittimelle suuria ongelmia, ja tästä Macella on vuosikymmenien kokemus. Kosteus on vaaraksi myös kielille: "[...] because a String exposed to the Air, (especially if it be a moist Air) will not last Long: For the moisture causeth it to Swell; Therefore it cannot hold stretching like That String which is kept Dry, and in a Good Temper. [...] All which Mischiefs I have often known; the which are assuredly prevented by a Warm Bed." (Musick's Monument, 62–63.)

Eli luuttu siis turvaan sänkyyn. Mace kuvailee sivukaupalla kosteuden vaarallista vaikutusta sekä soittimen puumateriaaleihin ja kieliin. Päiväpeiton alla suojaat soittimesi parhaimmin silloin kun et sitä soita. Öisin luuttu asetetaan hyvään ja lämpimään koteloon, jossa on pehmeä sisusta. On myös varmistettava, että huoneessa jossa soitinta pidetään, on aina lämmintä. Esimerkiksi jatkuvasti palava takkatuli on hyväksi. Soittimen valintaan ja huolenpitoon kannattaa muutenkin käyttää aikaa ja vaivaa, sillä onhan luutun kohdalla kyseessä maailman parhain mukana kannettava instrumentti!

Mace, Musick's Monument, s. 43.

Eikä pelkästään paras mukana kannettavana instrumenttina. Onpahan luutulle sävelletty musiikkikin parasta maailmassa, Mace jatkaa. Ja sen tietävät hänen mukaansa kaikki, jotka taiteita vähänkään tuntevat. Ja on sanottava, että ei tämä nyt kauhean paljon vikaankaan mene. Ei ainakaan jos tätä kysyy henkilöltä joka suhtautuu suorastaan intohimoisesti menneiden vuosisatojen kielisoitinmusiikkiin.

Mace, Musick's Monument, s. 47.

********

Lähde:

Thomas Mace, Musick's Monument or, a Remembrancer Of the Best Practical Musick, Both DIVINE and CIVIL, that has ever been known, to have been in the World. Printed by T. Ratcliffe, and N. Thompson, Lontoo 1676.