Necessarie Observations

Hyvä musiikki on hyväksi mielelle. Aiheesta ovat kirjoittaneet monet jo varhaisimmista ajoista lähtien. Aleksandrian piispa Athanasioksen (n. 298 – 373) kuvaus oikeanlaisesta musisoinnista ja sen vaikutuksista platonisesti järjestyneen sielun irrationaalisten osien liikkeiden (kr. páthos , pathē ) korjaamiseen on yksi kiehtovimmista: "Kun siis psalmeja lauletaan, ei tule laulaa vain suloisen musiikin itsensä vuoksi. Enemmänkin tulee heijastaa sisäistä sielun harmoniaa musiikin kautta. Harmoniassa kulkeva resitaatio on itsessään merkki rauhallisesta ja oikein järjestyneestä mielestä." Athanasios kuvaa musiikin heijastelevan esittäjänsä syvimpiä mielentiloja ja päinvastaisesti hyvän musiikin myös rauhoittavan levottoman mielen: "Vireessä olevat symbaalit, kitharat ja kymmenkieliset psalttarit" ovat tietysti merkki musiikin ulkoisesta puolesta, mutta "hän, joka musisoi oikein, virittää myös sielunsa, korjaa sen väärät rytmit". Sielun virittämisen ja...

Mikä yhdistää nykypäivän klassista kitaristia ja myöhäisantiikin kristillisiä munkkeja (ainakin jos kirjoitettuihin lähteisiin on uskominen)? Mahdottomalta tuntuva vaatimus täydellisestä mielenhallinnasta ja jatkuvasta paremmin tekemisestä. Nykyään tietysti moinen pätee useaan suuntaan. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin siihen, mistä jotain tiedän, eli muusikon tuntoihin siitä, kun mikään ei riitä. Kukaan muusikko ei soita virheetöntä  allemandea  pelkällä lahjakkuudella. Joskus takavuosina tuntui, että klassisen kitaran ammattiopiskelu ja alaan liittyvä esiintyminen ovat ikuista harjoittelua ja suorittamista. Valmistuttuaan ei voi enää piiloutua opiskelijuuden taakse, joten rima ei suinkaan laskeudu alemmas elämän edetessä. Tavoite, siis kulloisenkin kappaleen mestarillis-tekninen haltuunotto, on hienosti horisontissa. Asiassa on tosin muuan ongelma. Horisontin määritelmään liittyy se, että mokoma etenee sitä mukaa kun sitä lähestyy. Tyytymättömyyden rantaviiva laaje...