Tekstit

Näytetään tunnisteella luuttu merkityt tekstit.

Kansi kuusesta ja pohja loimuvaahteraa, säilytys peiton alla. Thomas Macen ajatuksia luutun materiaaleista ja säilytyksestä

Kuva
Miten rakennetaan parhaat luutut? Millainen soitin kannattaa ostaa? Entä miten luuttua säilytetään? Alla englantilaisen Thomas Macen (1612/13–1706) näkemyksiä ( Musick's Monument , Lontoo 1676): Kansi on tehtävä Kölnin seudun metsien kuusesta, ja nimenomaan pituussuuntaan halkaistuista rungoista ("Cullin-cliff" [nykyenglanniksi jokseenkin muodossa "Cologne cleft"]), ei miten vain sahatuista. Kannen roseten (eli se kohta, jossa moderneissa kitaroissa on ääniaukko) tulee olla pieni ja tasaisesti leikattu. Mace, Musick's Monument , s. 49. Soittimen kaarevan pohjan puulistat, "ribsit", tulee tehdä vaahterasta. "Air-wood" viittaa saksalaiseen tai muuhun keskisen Euroopan alueen vaahteraan, joita ajan soitinrakentajat käyttivät soittimissaan [eräs aikalaiskirjoittaja viittaa "Aier"-termillä saksalaiseen loimuvaahteraan; vrt. "der Ahorn"]. Tarpeen tullen englantilainenkin vaahtera käy. Värin tulee olla tummaa, jopa punertavan...

Rakkaudesta, historiasta, musiikista ja Thomas Whythornen urasta soitonopettajana

Kuva
Rakkaus on iänikuinen teema, varmastikin jopa ihmislajia vanhempi. Aiheena valtavan suuri ja moniulotteinen. Tematiikka sinänsä onkin hyvin laaja ja maailmaasyleilevä, eikä asiaa välttämättä lainkaan tarkenna se, että esimerkiksi suomen kielessä rakkaus-termi ei itsessään erota agape-tyyppistä rakkautta eros-tyyppisestä. Termillä voidaankin viitata monenlaisiin tuntemuksiin. Omassa työssäni musiikin ja musiikinhistorian parissa olen törmännyt asiaan soittoniekkojen monenmoisten edesottamusten ja niistä kirjoitettujen kertomusten kautta. Ns. rock'n'roll-elämäntyyliin liittyvät tarinat ovat varmasti tuttuja monille. Tähän diskurssiin liittyvät kiinteästi enemmän tai vähemmän liioitellut kertomukset vastakkaisen sukupuolen liehakoinnista. Kitaristin siinä-ja-siinä bändissä kerrotaan kellistäneen niin-ja-niin monta naista. Tai laulajan. Tai entäpä se-ja-se basisti, jonka rakkaustoimista ei julkea tarkemmin edes mainita? Kunnon rockmusiikki kuuleman mukaan herättääkin kuul...

By thine owne practise. Vanhasta musiikista ja nykyajan tulkinnoista

Kuva
Sanotaan, että kun tietää säännöt voi niitä rikkoa. Erityisesti tämä pätee musiikin esittämiseen. Vanhan luuttu- ja kitaramusiikin kohdalla ongelma kuitenkin on siinä, että emme aina tiedä näitä sääntöjä. Pieni ihminen ei voi teknisesti hallita kaikkia mahdollisia menneen ajan tekniikoita, keskiajan ristiretkeläisten linnunsulkaplektrasoitosta myöhäisbarokin moniääniseen näppäilymusiikkiin. Viritykset ovat erilaisia, nuotitukset vaihtelevat selkeän konstailemattomista italialaisesta ja ranskalaisesta tabulatuurista vaikeatulkintaiseen saksalaiseen. Varhaiset luuttu- ja kitaratabulatuurit ovat merkinnöiltään kovin vaihtelevia käytännössä ihan kaikesta lähtien. Monissa kappaleissa ei improvisaatiomerkintöjä ole ollenkaan, toisten tulkitsemiseen tarvitaan aputaulukkoa. Ajan saksan, englannin, espanjan ja ranskan sujuvasta lukutaidostakaan ei ole haittaa. Myös latinan ja antiikin tradition perusteet on hyvä tuntea. Moderneista vanhan musiikin kitarasovituksista koru- tai muut im...

Semper Dowland, semper dolens? John Dowlandin elämän inhimillisempi puoli

Kuva
Miten aloittaa blogi? Mistä kirjoittaa ensimmäisenä? Esimerkiksi luutisti John Dowlandin (1562/63–1626) inhimillisemmästä puolesta. Ei ehkä mediaseksikkäin ja päivänpolttavin teema, mutta monella tavalla erittäin mielenkiintoinen ja kuitenkin ajankohtainenkin. Dowlandia – elämäänsä, musiikkiansa, historiaansa – olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Humanistien kirjoittamalla ajattelemisen metodia soveltaen olen hionut tätä tekstiä pidempäänkin. Näkökulma on historiatieteellisissä, tarkemmin elämäkerrallisissa, kysymyksissä. Pohtiessani Dowlandia historiatieteen kautta heräsi minulle musiikinopettajana ja klassisena kitaristina monia kysymyksiä. Miten nykyajan ihmisen tulisi ymmärtää Dowlandin musiikkia? Mitä esiintyvän taiteilijan tulisi ajatella? Miten Dowlandin musiikista tulisi kertoa yleisölle tai omille soitto-oppilaille? Riittävätkö sointuanalyysi ja aikakauden tyylinmukaisuuden noudattaminen? Entä kuulija? Eikö riitä, että vain kuuntelee ”hyviä biisejä”? Nämä kysymykset ovat ...