Tunnussävelmien erot: Pipsa Possu -teema vs. Samsung

Viime aikoina on kovasti pohdituttanut Pipsa Possu -televisiosarjan tunnussävelmän teeman lopun ja Samsungin puhelimien merkkiäänen (vanhemmissa luureissa Skyline tai uudemmissa Spaceline) samankaltaisuus. Sävelmät ovat erilaisia, mutta jokin samanhenkisyys niissä vaivaa. Ja vaikkei niitä toistensa kopioiksi kuitenkaan voi sanoa, on jokin yhteys jäänyt mietityttämään. Pakkohan nämä on analysoida. On siis lempeän sointuanalyysin aika.

Pipsan alkuperäisen tunnarin löydät kokonaisuudessaan esimerkiksi täältä.
Skyline/Spacelineä voit kuunnella esimerkiksi täältä.

Molemmat ovat duurisävellyksiä. Pipsa Possun tunnarista on helppo sanoa sen olevan tasajakoinen, mutta Samsungin sävellys, lyhyt kun on, ei periaatteessa noudata mitään jakoa. Se itsessään kun ei sinänsä ole osana mitään suurempaa kontekstia. Itse kuitenkin tulkitsin, että rytmitys on helposti ymmärrettävissä esim. 4/4-jaon kautta. Pipsassa tunnarin lopun melodian rytmitys kulkee neljällä kahdeksasosanuotilla ja kahdella neljäsosanuotilla, Skyline/Spacelinessä kolmella kahdeksasosanuotilla, pisteellisellä neljäsosalla ja tavallisella neljäsosalla. Hämmentävän samanlaiset. Sointujen osalta Pipsa-tunnarin loppu kulkee dominanttisoinnun kautta toonikalle ja Skyline/Spaceline puolestaan subdominanttisoinnun (neljäs aste) kautta toonikalle.

Pipsan tunnarin loppu menee dominanttiseiskan koko nelisoinnun lävitse (melodia soinnun äänillä: 1-3-5-b7) purkautuen toonikasoinnun terssille (3) ja siitä perusäänelle (1). Skyline kulkee hyvin samankaltaisena rytminä (vain yksi nuotti vähemmän), mutta loppuääniä edeltävä neljännen asteen sointu käydään lävitse ns. powerchord-henkisesti (melodia soinnun äänillä: 1-5-8), tavalla josta erityisesti kitaristit olisivat hyvin ylpeitä! Tämän jälkeen melodia laskeutuu toonikasoinnun terssille (3) ja siitä perusäänelle (1). Huomattava toki on, että Samsungin melodiassa ei ole taustoja, ja kyseessä on vain oma klassisen teorian kautta biasoitunut analyysini siitä, miten soinnutus on ajateltu.

Liitin oheen C-duuriin sovitetut versiot molemmista sävellyksistä, Pipsa Possu -tunnari vasemmalla, Samsungin tunnari oikealla:

Pipsa Possu -teeman loppu ja Samsungin Skyline/Spaceline-sävelmä vertailussa.

Yksi perustavanlaatuinen esteettinen ero sävellyksissä on. Pipsa Possu -teeman loppu konkreettisesti sulkeutuu, melodia loppuu sävellajin perusäänelle. Korva ei odota enää mitään uutta. "Tässä lepää ja hyvä näin." Skyline/Spacelinessä puolestaan, vaikka voitaisiinkin tulkita kuten edellä, että sointukuljetus on IV-I ja melodia loppuu sävellajin perusäänelle, korva saattaa kuitenkin haluta kuulla neljännen asteen soinnun (sovituksessa yllä F) ensimmäisen asteen sointuna, jolloin vastaavasti nyt tulkittu ensimmäinen aste (sovituksessa yllä C) olisikin dominantti (V). Tällöin korva haluaisi vielä kuulla ikään kuin "kloussaavan" nuotin kaiken päätteeksi. Yllä olevan esimerkin sävellajissa esitettynä se olisi f. Ehkä tekstiviestin avaaminen tai muu toiminto, jonka käyttäjä puhelimellaan tekee Samsung-tunnarin kuultuaan, on ikään kuin tämä puuttuva nuotti? Melodia ikään kuin jää kesken, tai on tahallaan jätetty kesken, odottamaan käyttäjän reaktiota. Vähän samassa hengessä niin kuin isä-Mozartin oli juostava alakertaan soittamaan pianolla viimeinen sointu, jos poika, Wolfgang Amadeus, jätti soittoläksykappaleensa kesken. Sinänsä nerokas sävellyksellinen ratkaisu.

Joku saattaisi sanoa, että Samsungin sävelmän idea on pikemminkin kopio kuuluisasta Over the Rainbow -elokuvasävellyksestä. Onhan Samsungin katalogissa Over the Horizon -niminen viisukin soittoäänenä, ja sävelmästä vieläpä löytyy monelle vuodelle ja luurille oma versionsa. Over the Horizonissa on muuten sama melodiateema kuin Skyline/Spacelinessakin. Tämä sävelmä (OtH) on 4/4, mutta soinnutus pyörii isomman sävellyksen hengen mukaisesti omaa elämäänsä eikä ole suoraan verrannollinen Skyline/Spacelinen yhden tahdin arkaaisuuteen ilman taustoja. Tässä mielessä edellä pohdittuihin sointuongelmiin tuskin löytyy yhtä suoraa vastausta Over the Horizonistakaan. Hieno sävellys joka tapauksessa, ja voit kuunnella esimerkiksi vuoden 2019 version täältä.

Takaisin asiaan. Yllä mainitusta elokuvasävelmästä (Over the Rainbow) löytyy oktaavi ja siitä alaspäin laskeutuva suuri 7, asia josta musiikkiopistojen solfatunneilla aina jaksetaan mainita, "tuosta muistat suuren seiskan!". Ihan hyvä muistisääntö. Joku voisi sanoa, että Skylinen/Spacelinen kolme ensimmäistä nuottia ovat samat kuin Over the Rainbowissakin, jos merkkiäänen kakkosnuotin poistaa välistä. Jos siis poistaa. Mutta onhan tämä tosi kaukaa haettu!

Itse kallistuisin, jos sävellysten elokuva- tai televisiosarjakopioista halutaan puhua, Pipsa Possu -kopion tai ainakin inspiraation puoleen: kieli poskessa voisin kirjoittaa tähän, että Skyline/Spaceline on hyvin luovalla tavalla inspiroitu Pipsa Possun tunnarista! (Mutta ei se varmastikaan ole.) Pipsa Possun ensiesiintyminen oli nimittäin 2004, Skyline puolestaan taisi tulla luureihin vasta seuraavan vuosikymmenen puolella (saa korjata, jos olen aivan väärässä!). Tekisi mieli sanoa, että Samsungin toimistolla on ahkerasti katsottu piirrettyjä. Tokikaan äänisuunnittelua ei välttämättä talon sisällä tehdä, vaan ammattisäveltäjät ovat sitten erikseen. Ja täytyy muistaa sekin, että samankaltaisuus sinänsä, suuri tai pieni, ei ole itsessään mikään todiste mistään vaikutteesta. Se on vain merkki tulkitusta samankaltaisuudesta. Muutenhan voisi esimerkiksi etsiä mistä tahansa vanhemmasta sävellyksestä alaspäisiä kromaattisia bassolinjoja ja väittää Led Zeppelinin kopioineen osia sieltä-täältä kuuluisaan kitaraintroonsa. Menisi maailma tai ainakin oikeussalielämä ihan mahdottomaksi, sillä kaikki olisivat kopioineet toisiltaan! Mutta eipä siinä mitään, Pipsa Possu on mitä mainioin sarja ja hyvä verrokki moneen erilaiseen. Kaikki tuotantokaudet itsekin katsottu juniorien kanssa.